Rohkeudella henkisen kasvun matkalle - tuhkasta lentoon

Muutos.

Minun elämäni ei ole kulkenut suorinta eikä turvallisinta reittiä.
Se on kulkenut mutkien, muutosten ja henkisen kasvun kautta.
Ja juuri siksi, siitä on tullut minun tarinani. ✨

Lapsuus, joka muovasi minut

Lapsuuteni ei ollut aivan tavallinen.
Menetin äitini hyvin varhain, ollessani vasta 7-vuotias. Äitini kuoli syöpään – ja samalla kuoli myös osa minua. 🕊️

Isäni teki parhaansa, mutta hänen tapansa kasvattaa oli ankara, vaativa ja vahvasti hänen omien arvojensa mukainen. Hänelle tärkeitä ominaisuuksia lapsissa – ja muissakin ihmisissä – olivat kouluälykkyys, musikaalisuus ja urheilullisuus.

Minä olin keskitason oppilas. En erityisen liikunnallinen, eikä musikaalisuuteni näkynyt ulospäin. Jo varhain minulle alkoi muodostua tunne, etten riitä. Kukaan lapsista ei tuntunut olevan isälle tarpeeksi hyvä, eikä kukaan meistä saanut sellaista hyväksyntää, jota olisi lapsena kaivannut.

Me lapset — minä, veljeni ja siskoni — yritimme vain selviytyä. Tuosta ajasta minulla on vain hämäriä muistoja -hyviäkin.

Onneksi isovanhemmat olivat se lämmin turvapaikka, joka kannatteli ja piti meitä jaloillaan. 💛

Nuoruuden epävarmuus

Nuoruuteni oli täynnä epävarmuutta.
Olin hiljainen, ujo ja epävarma – tunsin olevani vähän kuin se kuuluisa "ruma ankanpoikanen".

Sain silmälasit ensimmäisenä luokallani — suuret ja paksut — ja minua pilkattiin.
Minulla on polven kokoinen syntymämerkki, jota jouduin piilottelemaan ja joka vaikutti esimerkiksi pukeutumiseeni.

Lukioaikana sain hammasraudat, koska hampaani kasvoivat "sikin sokin".

Ulkoisesti nämä olivat pieniä asioita, mutta herkässä iässä ne tuntuivat valtavilta. Kukaan ulkopuoleltani ei ollut kertomassa: "sinä riität."

Epävarmuutta ja juurettomuutta lisäsi myös se, että muutimme useaan kertaan kouluaikana. Tutut kaverit jäivät taakse ja olin yhä uudelleen se luokan "uusi tyttö" — ilman ystäviä. Koin itseni ulkopuoliseksi lähes koko kouluiän.

Ensimmäiset askeleet kohti rohkeutta

Vasta aikuisuuden kynnyksellä, lukion jälkeen, jokin sisälläni alkoi muuttua.

Päätin haastaa itseäni — en ehkä tietoisesti, vaan koska halusin kokea ja tehdä asioita.

• Lähdin yksin Interrailaamaan

• Aloin harrastaa jazz-tanssia, vaikka en kuulemma ollut urheilullinen

• Sain ensimmäisen kesätyöpaikkani lastenvahtina

Ja pikkuhiljaa aloin huomata:

minähän pystyn.
minähän osaan.
minä olen enemmän kuin ne tarinat, joita itselleni oli kerrottu 🌱

Tästä alkoi todellinen kasvuni.

Eri ammatit – ei eksyminen, vaan kasvun polku

Olen ollut elämässäni monissa eri ammateissa.
En siksi, etten olisi viihtynyt tai pärjännyt — päinvastoin, pärjäsin aina.

Vaan siksi, että:
– elämä vei eteenpäin
– ja minä seurasin
– ja tarve haastaa itseäni palasi yhä uudelleen
– en enää saanut työstä sitä, mitä sisimmässäni kaipasin

Näin jälkikäteen ajateltuna pystyn nyt ammentamaan kaikista työkokemuksistani jotain tähän viimeiseen ja suurimpaan työhaasteeseeni:

"My passion - my mission - my vision"🔥

Universumin merkit ja äidin läheisyys

Jossain vaiheessa aloin tuntea, ettei Universumi olekaan kaukana.
Että äitini kulkee mukana tavalla, jota ei voi selittää — mutta jonka voi tuntea.

Kun olen pyytänyt apua, olen sitä saanut.

Ja nyt tiedän, ettei äitini ole suinkaan ainoa, joka minua on auttanut ja auttaa tällä henkisen kasvun matkallani. Myös yrittäjyydessä tämä on kirkastunut minulle yhä vahvemmin: suurin osa työstä on mindsetiä, vain pieni osa itse fyysistä tekemistä. 

Henkisyys tarkoittaa minulle herkkyyttä, energiaa, intuitiota ja yhteyttä:
itseeni, toisiin ihmisiin, luontoon ja Universumiin —
sekä ymmärrystä siitä, miten kaikki toimii. ✨

Kotiinpaluu itseeni

Kasvuni ei ole ollut suoraviivainen.
Se on ollut kerroksia, itkua, naurua, toivottomuutta, oivalluksia, rohkeutta ja rakkauden etsimistä.

Mutta nyt tiedän tämän: Olen aina ollut oikeassa kohdassa elämässäni.

Kaikella on ollut tarkoituksensa.
Olen kasvanut huimasti — ja kasvu jatkuu. 

🌿